sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pink vintage style for kitchen

Kevään koittaessa hiipii taas joka keväinen sisustuskärpänen. Tänä keväänä yritän kärpäsen taltuttaa ja vielä se on hyvin onnistunutkin ;)

Aloitin tuossa vuoden vaihteessa kampanjan: älä osta mitään ja myy kaikki turha tavara pois!
Nyt olenkin sitten jokusen aikaa myynyt kaikkea turhaa pois nettikirppiksillä ja ihan tavan kirppiksilläkin. En kyllä tajua, ettei tuo tavara tunnu silti loppuvan, aina vaan kaapeista tulee lisää turhaa tavaraa. Olenkin siis tyytyväinen, että aloitin kampanjani ajoissa :) Saatan siis saada paikan kuntoon elokuun loppuun, kun deadline alkaa häämöttämään.

Mikään ei silti estä tutkailemasta kivoja sisustusvaihtoehtoja tulevan varalle. Olen lupautunut myös suunnittelemaan isälleni muutaman huoneen sisustuksen uusiksi. Eli jos ei itse voi alkaa remppaamaan, niin voihan sitä suunnitella muiden remontteja.

Nyt kuitenkin haaveilemaan candyland tyylisestä keittiöstä

Candyland in Kitchen

Inspiraation lähteenä pirteässä vintagetyylisessä keittiössä on tuo ihanainen kuva keittiön allastasosta. Olen aina haaveillut keittiöstä, jossa altaan yllä on ikkuna. Itse asiassa ekassa omassa asunnossani näin olikin, mutta mitään muuta ihanaa siinä muutaman neliön keittokomerossa ei sitten ollutkaan.

Tällaiseen keittiöön haluiasin ehdottomasti myös kauan haaveilemiani kodinkoneita. Pisimpään i want-listalla on ollut Smegin makea jenkkijääkaappi, jota löytyy moneen värimakuun.

I want Smeg




Tässä lähiaikoina olen myös bongannut muita tyyliin sopivia kodinkoneita.
Olisihan se hieno kokkailla kunnon kaasuliedellä niinkun kaikki pro keittiömaisteritkin ;)
Eka ylhäältä varattu mulle






Bongasin myös netin ihmeellisestä maailmasta tällaisen yrityksen https://www.facebook.com/NostalgiaElectrics?fref=ts joka myy kaikkee makeeta retrovekotinta, kuten alla olevia mikroaaltouuneja


  
Nostalgia Electrics
On se kiva kun ennen puhuttiin "nojatuolimatkailusta" niin nyt voi tehdä "nojatuoliremontointiakin"
Tää on hauska tapa kuluttaa aikaa ja kehitellä ideoita, joita voi sitten tarpeen vaatiessa jalostaa käytäntöön.

Oon myös hurahtanut noihin Pip Studion Early Bird juttuihin, joista alla muutamia suosikkeja, joita hankkisin varmasti tällaiseen Candyland-tyyliseen keittiöön.

Tehosteseinää    


Astiastokin on jo valmiiksi katsottu, nyt ei muuta kun odottamaan oikeaa hetkeä keittiöremonttia silmällä pitäen.





Ei näistä ideoista vielä ihan koko keittiötä synny, mutta oli ainakin hetki aikaa haaveilla uudesta keittiöstä ;)

Pitääkin varmaan sit seuraavaks ottaa muutama kuva nykykeittiöstä ja palata todellisuuteen. No ei sitä tiedä vaikka näiden pinkkien ideoiden pohjalta voi sit syksyllä sisustella kakkoskodin keittiötä.

Mut nyt mä alan vielä hetkeks syventyyn kakkoskodin hankintaan ;)



lauantai 27. huhtikuuta 2013

Mitä läheltä löytyy

On se jännä, miten harvoin ainakin minä katselen lähiympäristö havainnoiden mitä kaikkea kaunista asuinpaikkakunnallani oikein löytyy.

Kun tuo kevät nyt on viivästynyt, kaivoin vielä kätköistä viime kevään valokuvia pyöräilyretkeltä Koskikeskisen ympäri. Vasta valokuvia katsellesaan tajusi kuinka hienoja paikkoja tässä meidän kyläpahasessa oikein onkaan.




Yksi tämän paikan ehdottamasti hienoimpia rakennuksia on kyllä Vanha Mylly. On myös hienoa, että Kurjat Kuppilat-ohjelma antoi myös itse ravintolan toimintaan lisäpontta.



Eikä pidä väheksyä kaunista vesistöä, jonka läheisyydessä saa asustaa ja kuljeskella.




Jämsänkosken UPM-kymmene legendaarinen Vanha Klubi. Tää on kyllä sellainen rakennus, josta olen haaveillut pikkutytöstä saakka, et tällaisen talon kun saisi. Olen vieraillut klubilla useasti sen toiminnan aikana, koska äitini siellä työskenteli tehtaan vieraita paapoen. No nyt ne kulta-ajat ovat ohi ja uusi klubikin taitaa olla vain harvakseltaan käytössä.



Ei pidä unohtaa myöskään 1937 seurantaloksi rakennettua Ilveslinnaa, jossa tuli omat Wanhojen tanssit aikoinaan pyörähdeltyä.  Todella hieno rakennus, mitä kyllä mielestäni voisi tällä seudulla hieman paremminkin hyödyntää.



Onneksi jotakin vanhaa on kuitenkin otettu käyttöön ja kunnostettu nimittäin tuo Wanha Makasiini http://www.wanhamakasiini.net/.

Kesäkäytössä olevassa tilassa on niin kahvilaa kuin näyttelyitäkin sekä livemusiikkiakin on tarjolla. Kannattaa siis poiketa jos et ole vielä ehtinyt kiireiltäsi:)

 




Alakerrassa olleesta myyntinäyttelystä jäi mieleeni kyseinen taulu ja sen inspiroimana väänsi itselleni keittiöön alla olevan liitutaulun. Maalailin vanerin liitutaulumaalilla. Lisäilin hieman paperista pitsiteippiä. Sain myös hyötykäyttöön aiemmin hankkiman naulakon, joka ei ollut vielä löytänyt paikkaansa. Pahoittelen tekeleeni huonoa kuvan laatua ;)



Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä päättää tämä lauantai-ilta ja painua katselemaan jos Nukkumattia näkyisi. Jaksaa sitten taas lähtee aamusta täydenteleen kirpparipöytää. Päätin kuitenkin viedä osan kirjoista kirpparille, enkä perustaa kirjaston sivukonttoria kotiini.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Viime kerrasta on jo vierähtänyt tovi....

Apua, sanon minä. Nyt on tullut todella pitkä luova breikki tähän kirjoitteluun. Nyt siis uusi aloitus. Meinasin jopa, että pitäisikö aloittaa ihan puhtaalta pöydältä, mutta päätin kuitenkin jatkaa ;)

Ei voi kun todeta, että tuo aika kyllä menee vähän turhan joutuisaan. Paljon tapahtui vuodessa, jonka aikana olin ns. radiohiljaisuudessa, mutta eipä sitä sen enempää menneitä muistelemaan. Tärkeintähän on pitää katse tulevassa ja mikä hienointa kevät se sieltä tule, vaikka usko meinasi jo loppua ;)

Kesää odotellessa kaivoin muutamia viime kesän kuvia esille, joilla pääsee kivasti fiilikseen.




Eikös ole aivan ihastuttava piharakennus, joka on tehty pääosin kierrätysmateriaalista ja maakatto ja kaikkea... tällaisesta haaveilen vielä joskus omaan pihaanikin. On vaan kova homma löytää kaikki tarvittava vanhaa kunnioittava materiaali.



Sisältä löytyy mukava istuinryhmä, jossa voi viettää aikaa pitkälle syksyyn takkatulen leimutessa.




Kesäkeittiön kokkailutkin hoituvat kivasti raikkaassa ulkoilmassa. Eikö olekin aivan ihastuttava kokonaisuus? Alla vielä muutamia fiilistelykuvia. Piharakennus sai vielä loppukesästä sivupihalle ihanan terassin, jossa kelpaa köllötellä auringon paisteessa.






Tästä voi jokainen alkaa haaveilemaan ja hakemaan inspiraatiota tulevaan kesään. Minä se vain aina jaksan huokailla tuttavani mahtavia kädentaitoja.

Mutta tästä se kevät lähtee etenemään. Yritän olla jatkossa ahkerampi kirjoittelija, ettei tule tällaisia vuoden taukoja ;)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kodissa isolla k:lla

Ajattelin näin aamuvirkkuna kirjoitella, kun on ollut lähipäivinä turhankin kiireistä, ettei muka ole ehtinyt koneelle. Toki ei liene pahasta, jos muutamana päivänä netteily on jäänyt vähemmälle. 

Kertoilin aiemmin kahden asunnon "loukustani", jossa tällä hetkellä käytännön syistä elämme. Nyt päästään sen isomman projektin eli talomme pariin.

Hankimme viisi vuotta sitten talon paikkakunnalta, jossa lapsuuteni vietin ja vieläpä samoilta nurkilta, jossa lapsena paljon aikaa vietin. Talon sijainti oli se mikä ratkaisi kaupan, samoin, että saimme itsellemme remonttiprojektin. Remonttiprojektia ajatellen välillä miettii olisiko ollut helpompaa ostaa uudempi tai rakentaa uusi. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että vanhassa talossa on sitä jotakin...

Sijainnissa numero ykkösenä tuli naapurit, mikä voi monen yllättää. Asumme veljeni perheen kanssa rajanaapureina. Toinen tärkeä seikka on järven/uimarannan läheisyys asukasyhdistyksen saunalla sekä hyvät ulkoilumahdollisuudet. Oleellista on myös, että peruspalvelut ovat lähettyvillä, vaikka välillä tuntuukin, että pienistä kaupungeista loppuu kaikki palvelut salakavalasti.




Talomme on siis vuonna -62 rakennettu puutalo, joka on käsitykseni mukaan melko ensimmäisiä talopaketteja. Tilaa riittää kahdelle aikuiselle, koska kokonaispinta-ala on n.190. Asuinkerroksessa keittiö, olohuone, kolme makuuhuonetta, kaksi vaatehuonetta ja wc. Alhaalla kodinhoitohuone, kylpuhuone, sauna, askarteluhuone, kuntosali, pannuhuone ja autotalli.

Ajattelin tässä raapustella millainen koti me ollaan itsellemme saatu remontointua, sillä vanhaa pintaa on hyvin vähän näkyvissä. Teimme pääosin remontin itse, mitä nyt toki tietyt työt kuten putket ja sähköt vaativat aina ammattilaisen :)

Lähtökohtana kaikessa on ollut tehdä koti itseä varten, joten sisustusratkaisut eivät varmasti ole kaikkien mieleen. Tärkeintä on, että me itse viihdymme kodissamme. Tämä on todella testattu, sillä meinasimme vuosi sitten, että myymme talomme. Emme kuitenkaan voineet, sillä en voi luopua kodistani. Olemme asuneet monessa paikassa, mutta ensimmäisen kerran tunneside on tullut niin vahvaksi, että me emme halua luopua talosta, eikä talo meistä.

Minulle on tärkeää, että viihdyn kotonani ja että koti kertoo asukkaistaan. En siis tavoittele sisustuslehtien maailmaa vaan omaa maailmaani.


Yksi suosikkisisustuksistani löytyy wc:stä. 





Tapetin olin hankkinut RTV:stä jo ennen talon hankintaa. Vanha sanomalehtikuosi on aina ollut mieleeni. Suurin osa sisustustarvikkeista on joko itseni tuunaamia tai kirpputorilöytöjä.


Peilin siirtokuvat sopivat siihen kuin olisivat aina paikallaan olleetkin. Taulujen kehykset on itse maalattu ja kuvat ovat postikortteja.


Peilin yläpuolella oleva puukyltti, kertoo elämän tosi asioita: Beauty is in the eye of the beholder.



Pumpulipuikkoteline on melko uusi löytö. Mieheni löysi sen SisustusAnactasia-liikkeestä Järvenpäästä.


Oven sisäpuoli on teipattu Bangkokin-matkalta mukaan tarttuneesta sisustustarrasta. Näin wc:hen on saatu kansainvälinen tunnelma :)



Naulakko on kulkenut matkassani pitkään, ja löytää aina paikkansa, jossa on kuin kotonaan.

Nyt aamuaskareisiin ja palataan uusien huoneiden pariin, kun ehdin koneelle napsuttelemaan...

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kaksin yksiössä

Olemme tällä hetkellä omasta tahdostamme kahden asunnon loukussa. Hankimme hetki sitten vuokrayksiön Etelä-Suomesta. Asunnon hankinnassa tärkeää oli makuualkovi, parveke ja sauna. Eihän "maalainen" osaa elää hetkeäkään ilman saunaa.

Lähtökohtana oli, että asunto on ns.kakkosasunto, jossa pääasiassa käydään vain nukkumassa. Näistä lähtökohdista kun lähdettiin asuntoa laittamaan asuttavaan kuntoon, päätettiin, ettei rahaa asunnon laittamiseen käytetä kuin se mikä on pakko. Asunnon sisustaminen on vielä kyllä vaiheessa, mutta kyllä täällä yönsä nukkuu :)
Kalusteet on hankittu pääosin Huutonetistä tai omista nurkista ja sisustustarpeet hankittu kirpputoreilta.

Ennen muuttoa otetut kuvat ovat tosi huonolaatuisia, koska ne on otettu kännykkäkameralla, pahoitteluni, mutta ehkä ne asiansa ajaa.

Olohuone makuualkovi yhdistelmä ja ihanat kulahtaneet tapetit.Vanha parkettilattia on kyllä ihana,vaikka siinä elämisen jälkiä näkyykin, mutta sehän kuuluu asiaan.


Keittiö ei ole mikään loistelias, mutta tällä oli mentävä, kun muutakaan ei voi. Menihän siinä muutama päivä uunia hinkatessa, ennenkuin uskalsin sinne kokkauksiani laitella.


Myöskin kylppäri ja sauna vaativat juuriharjaa ja pullollisen mäntysuopaa, mutta kyllä sauna sen jälkeen tuntuikin hyvältä.





Olohuoneen vanhat tapetit saivat lähteä ja tilalle tuli valoa tuova perusvalkoinen. Sohva ja taulu hankittiin Huutonetistä. Pöytä ja matto löytyivät omista kätköistä



Makuualkovin sänky on myös Huutonetin antimia. Yöpöytä tuotiin talomme vierashuoneesta, jossa sillä ei ollut mitään järkevää käyttöä. Patjat on ainoa hinnakkaampi asia, josta en halua tinkiä. Hyvillä patjoilla tulee nukuttua paremmin ja pysyy myös keho paremmassa kunnossa :)



Kamerataulu oli löytö kirpputorilta ja löysi heti oman paikkansa pikku yksiöstä.



Kynttilänjalat taas löytyivät äitini varastosta. Syksyn tullen on sitten taas kynttilöitä mitä poltella. No ei nyt vielä ajatella syksyä, kun kesäkin on vasta aluillaan.


Keittiöön löytyi oikeasta kodista kaikkea kivaa pinkkiä. Verhokappa tarttui mukaan kirpputorilta. Pieni keittiön pöytä on kulkenut muutoissa mukana useita kertoja. Nyt se vihdoin pääsi uudestaan käyttöön.
Kaapin ovet olisi kiva vaihtaa, mutta katsotaan sitä sitten myöhemmin, jos tässä asunnossa pidempään asustellaan.


Hyllyn päälle löysi askartelemani heppa ja kirjaimet.


Pinkkiä arjen piristykseksi. Vaaka on alunperin ollut punainen, mutta spray-maalilla sain siitä hetkessä oikean värisen.




Viikolla ei paljon ehdi leipomaan, joten koristakoon herkut pehmosydämiä, jotka ovat joltain kirpputorilta lähteneet mukaani.


Lisää herkutteluhetkiä.


Kylpyhuoneen pikauudistukseen hankittiin mieheni toiveesta maatuska suihkuverho ja piristykseksi muutama turkoosi pehmeä kylppärimatto.


Sitten vielä viimeisin, mutta kesällä ei suinkaan vähäisin eli parveke. Parveke on kivan kokoinen ja vieläpä lasitettu. Kalusteet on omalta kuistilta ja tekstiilit Tiimarin-poistomyynnistä.


Tällainen pikkuruinen yksiö meillä nyt sitten on. Sisustaminen jatkukoon... Olen luvannut, etten hanki  asuntoon mitään ns.ylimääräistä, ettei sitten ole iso urakka muuttamisessa, joten tarkkana pitää olla :)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Sunnuntai Porvoossa


Ilma oli aamulla hieman epävakaa, mutta päätimme kuitenkin lähteä nauttimaan aina niin silmää hivelevästä Porvoosta. Valitsimme hyvän päivän, koska tuulinen sää oli saanut alkukesän matkaajat jäämään sisätiloihin, joten vältyttiin pahimmilta ruuhkilta.






   .....Jokirannan aina yhtä kaunis näkymä....


          ...Tänne Pariisin Villeen olisi joskus kiva tulla ihan yökylään ...



       .. Ihastuin vaaleanpunaisiin parioviin...


...Vanha kaupungintalo valmistunut vuonna 1764...

                                 
        ...Tällaisen haluaisin omaan pihaani...


...Pupukin oli lähtenyt sunnuntaita viettämään :)...




Aikaa saisi kulumaan vaikka kuinka ja kauan ihastelemalla kauniita vanhoja rakennuksia vaeltelemalla ympäri mukulakivikatuja. Piipahdimme kutakuinkin kaikissa pikku putiikeissa, mutta suosikkejani olivat tällä kertaa seuraavat kohteet.

Sisustusliike Jokikatu 6, josta olisi voinut hankkia vaikka puoli putiikkia, jos olisi ollut mukana paksu lompakko. Tällä kertaa jäin hauduttelemaan ideoita, koska Porvoossa tulee varmasti vielä kesän mittaan vierailtua kunhan ilmat vielä lämpenevät.






Kahvitteluhetken vietimme Tee-ja kahvihuone Helmessä, koska ulkona puhalsi sen verran napakka tuuli, että alkoi jo kuvatessa sormia  paleltamaan. 




Poikkesimme myös siirtomaatavaraliike Skafferissa, josta mukaan tarttui muutama maustepurkki ja grillauskastiketta vähän tulisempaan makuun kesän grillihetkiin.



Viimeinen, mutta ei todellakaan vähäisempi oli viimeinen löytömme
Doris & Duke Second Hand liike, josta löytyi kaikkea mahtavaa. Mukaani tarttui tällä erää laukku ja muutama rannekoru, mutta niistä myöhemmin blogissani, joka käsittelee enemmän noita muoti/tyyli juttuja.


Tällainen maaseutumatkailu reissu mahtui tähän kesäkuun ensimmäiseen sunnuntaihin.